tiistai 18. joulukuuta 2012

Bergmannstrasse ja QR-koodit

QR-koodi ruokalan ikkunassa opastaa yhden ryhmän tuotoksen äärelle. Väliaikainen versio QR-koodista. Oppilaan ottama kuva.


Päätimme pistää videotuotokset esille Quick Response (QR) -koodien avulla, sillä etenkin videoita on verrattain hankala esittää julkisesti: täytyy järjestää esitystilaisuus tai lähettää katsojille youtube-linkki.

QR-koodi tilan seinällä on mielenkiintoinen siitä, että se toimii vähän kuin taulu: henkilö, kuka sattuu tilaan voi halutessaan katsoa sitä. Monilla on jo älypuhelin, jolla pääsee nettiin joten esitystapa voi olla hyvinkin kätevä. QR-koodin käyttö tosin edellyttää koodinlukuohjelman lataamista, mutta ohjelman voi ladata ilmaiseksi netistä.

Koska olimme kuvanneet elokuvat tietyissä tiloissa tai paikoissa koulun alueella, oli perusteltua liittää QR-koodit juuri näiden paikkojen seiniin ja tehdä täten elokuvat myös löydettäviksi paikan kautta. Minusta tämä oli varsin onnistunut tapa käsitellä elokuvan esillepanoa julkisessa tilassa.

Mainittakoon myös, että teatteri-areenan videoperformansseja laitetaan tammikuussa myös esille QR-koodien avulla, ja pajaa vetävä taiteilija yhtenäistää tammi-helmikuun aikana molempien areenojen QR-koodien graafisen ilmeen (värit ja koko) ja tulostaa koodeista laadukkaat versiot oman yrityksensä painopajalla.

On kiinnostavaa ajatella, että QR-koodi on myös itsessään taideteos. Musta-valkotulosteena se saattaa vaikuttaa hieman tylsältä ja arkiselta, mutta kekseliäällä toteutuksella siitä voi saada valtavan hienon.

QR-koodin voi esimerkiksi projisoida seinälle ja täten suurentaa. Suurennuksen pohjalta voidaan tuottaa vaikkapa maalaus tai keraamisia laattoja, jotka sen jälkeen lasitetaan tai maalataan tummalla sävyllä jonka jälkeen koko komistuksen voi vaikkapa kiinnittää koulun seinään täydessä koossa. Mielikuvituksen lisäksi QR-koodin tekniikka asettaa rajoitukset, mutta erilaisia ratkaisuja on varmasti palkitsevaa kokeilla.


Pingviinivideon QR-koodi koulun ulko-ovessa. Oppilaan ottama kuva.

Oli hauska seisoa koulun etuovella ja katsoa, miten QR-koodissa olevan linkin kautta koulun maailma avautui vaikkapa tämän videon myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti