Päätin
aloittaa blogin kokemuksistani elokuvaopetuksen parissa, sillä minua
kiinnostaa liikkuvan kuvan ilmaisu ja haluan selvittää, miten sitä
voisi parhaiten opettaa. Minusta tuntuu, että sitä opetetaan varsin
vähän kouluissa ja se on mielestäni sääli sillä liikkuvan kuvan
ilmaisun kenttä on kiinnostava.
Kaikki
sai alkunsa Seija Tuupasen luennolla Lapin yliopistolla kevättalvella
2012.
Seija esitteli Marjo Räsäsen vuonna 2011 julkistaman tutkimuksen: Kohtaavatko oppilaiden ja opettajien taidekäsitykset?
Tutkimuksessa todettiin, että noin 30% suomalaisista kuvataideopettajista (N=167) käsittelee liikkuvan kuvan ilmaisua opetuksessaan (Räsänen 2011, 8). Luku jäi tympimään, sillä olen itse kiinnostunut liikkuvasta kuvasta ilmaisun keinona ja koen, että siitä on myös tullut ja tulossa enenevissä määrin dominoiva osa meidän visuaalista kulttuuria.
Tässä vielä suora lainaus Räsäsen tutkimuksesta:
”Soveltavan taiteen alueista puolet opettajista oli opettanut valokuvausta ja kolmasosa videokuvausta. Samalla kun pieni määrä opettajista oli panostanut näille alueille, yli puolessa kouluista ne oli lähes laiminlyöty.” (Räsänen 2011, 8).
Seija esitteli Marjo Räsäsen vuonna 2011 julkistaman tutkimuksen: Kohtaavatko oppilaiden ja opettajien taidekäsitykset?
Tutkimuksessa todettiin, että noin 30% suomalaisista kuvataideopettajista (N=167) käsittelee liikkuvan kuvan ilmaisua opetuksessaan (Räsänen 2011, 8). Luku jäi tympimään, sillä olen itse kiinnostunut liikkuvasta kuvasta ilmaisun keinona ja koen, että siitä on myös tullut ja tulossa enenevissä määrin dominoiva osa meidän visuaalista kulttuuria.
Tässä vielä suora lainaus Räsäsen tutkimuksesta:
”Soveltavan taiteen alueista puolet opettajista oli opettanut valokuvausta ja kolmasosa videokuvausta. Samalla kun pieni määrä opettajista oli panostanut näille alueille, yli puolessa kouluista ne oli lähes laiminlyöty.” (Räsänen 2011, 8).
Mietin:
tuo verrattain alahainen luku johtuu muiden syiden muassa
todennäköisesti pedagogisten mallien puutteesta sekä laitteiston
puutteesta. Videotyöskentelyssä pätee omat lainalainsuutensa eikä
se välttämättä ole kaikille kuvataideopettajille tuttua aluetta.
Liikkuvan kuvan tuottaminen ja käsitteleminen on myös
välineurheilua, eikä jokaisella koululla varmasti ole resursseja
hankkia ja päivittää tarvittavia työkaluja.
Samaan
aikaan olen kuitenkin havainnut, miten ala-asteikäiset juoksevat
koulussa älypuhelimet taskussa. Havaintoni saa kaikua myös
analyytikkojen tuloksista: Wired magazine väittää, että vuonna
2011 n. 43% suomalaisista matkapuhelimien käyttäjistä käytti
älypuhelinta (Wired, 2011). Wired-lehden mukaan trendi on
kasvava.
Älypuhelimissa on kiinnostavaa se, että niillä pystyy kuvaamaan kohtalaisen laadukasta videomateriaalia! Tai vaikka ei laadukasta, niin materiaalia kuitenkin. Uusien mallien myötä laatu vain paranee. Jos oppilaiden omia laitteita voisi käyttää opetuksessa, olisi ainakin puolet ongelmasta ratkottu.
Älypuhelimissa on kiinnostavaa se, että niillä pystyy kuvaamaan kohtalaisen laadukasta videomateriaalia! Tai vaikka ei laadukasta, niin materiaalia kuitenkin. Uusien mallien myötä laatu vain paranee. Jos oppilaiden omia laitteita voisi käyttää opetuksessa, olisi ainakin puolet ongelmasta ratkottu.
Näiden
havaintojen innoittamana tahdon perehtyä niin elokuvaopetuksen
pedagogisiin malleihin kuin myös älypuhelimien käyttöön
peruskoulussa ja lukiossa.
Kysymyksiä:
Kysymyksiä:
Malleista:
- Miten elokuvaa opetetaan?
- Miten ihmiset/oppilaat lukevat elokuvaa?
- Kiinnostaako videotyöskentely?
- Mikä videotyöskentelyssä kiinnostaa?
- Miten elokuvaa opetetaan?
- Miten ihmiset/oppilaat lukevat elokuvaa?
- Kiinnostaako videotyöskentely?
- Mikä videotyöskentelyssä kiinnostaa?
-
Kuinka paljon kokoemusta ihmisillä/oppilailla on elokuvan
tekemisestä?
- Kuinka paljon ihmiset/oppilaat katsovat elokuvia?
Laitteista:
- Miten älypuhelimia voisi soveltaa lukion ja peruskoulun elokuvaopetuksessa?
- Voiko oppilaiden omia laitteita käyttää?
- Mitä käytännön haasteita tästä syntyy?
Blogista tulee kuin päiväkirja kokemuksistani sekä ajatuksistani halki elokuvaopetuksen – tietenkin älypuhelimien siivin!
Toivon, että muut kuvataide- ja/tai elokuvaopettajat löytävät ajatuksistani intoa pohtia näitä kysymyksiä jonka äärelle johdattelen, ja toivon muutenkin kommentteja ja vuoropuhelua aiheesta! :)
- Kuinka paljon ihmiset/oppilaat katsovat elokuvia?
Laitteista:
- Miten älypuhelimia voisi soveltaa lukion ja peruskoulun elokuvaopetuksessa?
- Voiko oppilaiden omia laitteita käyttää?
- Mitä käytännön haasteita tästä syntyy?
Blogista tulee kuin päiväkirja kokemuksistani sekä ajatuksistani halki elokuvaopetuksen – tietenkin älypuhelimien siivin!
Toivon, että muut kuvataide- ja/tai elokuvaopettajat löytävät ajatuksistani intoa pohtia näitä kysymyksiä jonka äärelle johdattelen, ja toivon muutenkin kommentteja ja vuoropuhelua aiheesta! :)
Tässä vielä viite Marjo Räsäsen julkaisuun:
Räsänen, Marjo. 2011. Kohtaavatko oppilaiden ja opettajien taidekäsitykset? Teoksessa Laitinen, S. & Hilmola, A. (toim.). Taito- ja taideaineiden oppimistulokset – asiantuntijoiden arviointia. Helsinki: Opetushallitus, 115–127.
linkki:
http://www.edu.utu.fi/tiedostot/tokl/kuvataide/docs/17.%20Räsänen%202011.%20Kohtaavatko%20oppilaiden%20ja%20opettajien%20taidekäsitykset.pdf
http://www.edu.utu.fi/tiedostot/tokl/kuvataide/docs/17.%20Räsänen%202011.%20Kohtaavatko%20oppilaiden%20ja%20opettajien%20taidekäsitykset.pdf
Sekä
Wiredin artikkeliin:
Wired
Magazine. 2011. Toimittanut Bruce Sterling. Julkaistu 16.12.2011. Katsottu 5.5.2012.
permalinkki:
http://www.wired.com/beyond_the_beyond/2011/12/42-major-countries-ranked-by-smartphone-penetration-rates/